tiistai 30. joulukuuta 2014

Ihana vuosi 2014!

Moikka ja mukavaa päivää kaikille! Tänään mä pohdin (kohta) mennyttä vuotta 2014!


Tämä vuosi on menny tosi nopeasti ainakin mun osalta. Mun vuosi 2014 sisältää vaikka minkälaisia tunteita, hyviä muistoja ja vähän ehkä niitä huonojakin muistoja, mutta enemmän niitä hyviä.


Välillä on ollut vaikeeta. Välillä et oo jaksanut välittää elämästä ja arjesta. Oisit halunnu vaan jäädä kotiin nukkumaan sen sijasta, että olisit mennyt kouluun. Mutta silti me ollaan eletty tämä vuosi ja voidaan olla ylpeitä vuodesta 2014!


Tässä vuodessa mulla on ainakin ihania muistoja paljon. Olen päässyt matkailemaan ympäri Suomea ja pikkuisen Suomen ulkopuolellakin.

 Erityisesti mulla on jäänyt mieleen Helsingin reissu, jossa käytiin pitkästä aikaa Linnanmäellä. Lisäksi kävimme risteilyllä Tallinnassa. Myös kaikki koiranäyttelyt ja äidin kanssa käydyt shoppailureissut ovat olleet mukavia. 


Tänä vuonna oon myös syönyt hyvin. Jotain uuttakin on varmasti maisteltu. Välillä myös ehkä vähän hemmotellut itseään kylminä pakkaspäivinä kuumalla kaakaolla kavereiden kanssa.

Vuoteen 2014 on myös mun osalta sisältynyt paljon shoppailua. ollaan tehty äidin kanssa tavallista enemmän reissuja (luultavasti koiranäyttelyiden takia) ja mukaan on sitten välillä tarttunut mukaan jotain kivaa. 

Myös olen onnistunut tekemään kirpputorilöytöjä, joita en uskonut tekeväni. + Olen myynyt tavaraa kirpputorilla tänä vuonna, ja aion tehdä sitä ensivuonnakin!

Vuonna 2014 mä oon varmaan pitänyt niitä "yökkäripäiviä" eniten tähän saakka. Oon osannu vaan jäädä sohvaperunaksi vaikkapa lukemaan. Tänä vuonna oon myös lukenut enemmän kauneus- ja muotilehtiä.

Tänä vuonna mä vietin myös ihanan ja ikimuistoisen syntymäpäivän! Joulukin oli aivan mahtava ja kaikilla oli ihana joulufiilis!

Noniin, tässä sitä nyt ollaan. Kohta alkaa vuosi 2015, toivottavasti se olisi yhtä mukava kuin tämä vuosi, tais sitten mukavampi. Se jää nähtäväksi! Nähdään luultavasti seuraavan kerran vuonna 2015. 


                                                             Hyvää uudenvuoden odotusta!
                                                                  :llä Vilma

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

TOP 3 ASUT!

Chao! Joo terveppäterve ja heipparallanhei taas kaikille siellä jossain, missä ikinä luettekin tätä postausta! En aloita taas tällä saarnalla "ei oo ollu aikaa tehä postausta ku on ollu paaljon koulujuttuja". Säästän onneksi teidät siltä koska en nyt jaksa taas kirjoittaa viittä riviä sitä yhtä vatvomista. Mutta lyhykäisyydessään: postausta ei ole siis tullut ja olen siitä hyvin pahoillani. Mutta olen täällä taas ja kirjoittelen iloisin mielin taas kaikille teille!

Joulu on jo ihan ovella, mä en voi käsittää miten tämä aika on vaan yksinkertaisesti mennyt näin nopeasti. Jo 14 luukku on avattu joulukalenterista ja joululahjat suurinpiirtein ostettu (jo, ehkä) kaikille (?).. Ootteko te jo ihan joulufiiliksissä ja ootatteko te joulua yhtä paljon kun mä? Jouluaiheisia postauksia tulossa lähiaikoina joten ei siitä sen enempää!

Mutta nyt asiaan: Pikkuveljeni lupautui tänään asujani kuvailemaan jostain syystä, ja sen tuloksena mulla ois nyt koossa mun tän hetken 3 lemppari asua!

                                                                         Asu 1
                           Neuletakki: KappAhl | paita: Lindex | farkut: Lindex | kengät: H&M
                                                  Asu 2
     Paita: Mango (ei kuulu kaulukset) | farkut: Cubus | Kaulukset (joku kauluspaita alla)

                                                Asu 3
                          Paita: KappAhl | farkut: seppälä | kaulakoru: Glitter







                                             Toivottavasti nähdään pian!♥